
Helsingin Karateklubi Ry on vuonna 1978 perustettu, Helsingin Lauttasaaressa toimiva karateseura. Seuran perustaja, Keijo Mikkonen (6. dan), toimii edelleen päävalmentajanamme.
Tule mukaan hyvähenkiseen porukkaamme ja pyydä kaverisikin mukaan! Treenatessa oman kehosi hallinta kehittyy, voit paremmin sekä arkiset murheet unohtuvat.
Karateharrastuksen aloittaminen Helsingin Karateklubissa on helppoa. Voit tulla mukaan omana itsenäsi. Kuntosi kohenee mielenkiintoisen harrastuksen myötä kuin sivutuotteena, kun mieli ja keho työskentelevät erilaisten lyöntien, potkujen, vapautumis- ja hallintaotteiden parissa.
Karateharrastajamme ovat eri- ikäisiä. Vanhimmat aktiivimme ovat reilusti yli 65 vuotiaita ja nuorimmat 7-vuotiaita.
Karate on myös äärimmäisen terveellistä liikuntaa. Kun keho ja mieli työskentelevät yhdessä, niin jokaisen harjoituksen jälkeen hyvä olo säteilee ympäri kehon. Karate on tie kestävään, terveelliseen ja tasapainoiseen elämäntapaan.
Harjoittelemme turvallisesti. Kaikki liikkeet kontrolloidaan ja harjoituskaveria ei koskaan vahingoiteta. Tämä opettaa itsehallintaa ja itsehillintää.
Tatamilla tavataan ! HELSINGIN KARATEKLUBI RY
